tiistai 17. syyskuuta 2013

Kohta 3kk synnytyksestä

Lauri on kohta 3kk vanha ja aika on mennyt siivillä. Synnytyskertomusta on pitänyt kirjoittaa tänne, mutta aika on tehnyt tehtävänsä ja se on hahmottunut mielessä erilaiseksi kuin heti silloin synnytyksen jälkeen. Nyt muutama kuukausi jälkeen päin olen itsekin hoksannut kuinka hurjaa kyytiä se oikeasti olikaan. Eniten silmäni avautui Aktiivinen synnytys ry:n teemaillan jälkeen, joissa olen käynyt jo yli 7 vuoden ajan epäsäännöllisen säännöllisesti. Mietin illasta kotiuduttuani, että millaisia omat "puheenvuoroni" oikein olivatkaan. Minut tuntevat ymmärsi ja koki ne varmasti eri tavalla kuin esikoistaan odottavat. Itselleni jäi sellainen tunne, että ne asiat joita omista kokemuksistani jaoin ei välttämättä olleet suoraan positiivisia, vaikka tarkoituksenani oli kertoa erilaisia kokemuksia kuitenkin positiivisesti.


Eli siis hoksasin kuinka hurja tosiaan synnytys oli ollut. Ei siis kuitenkaan mitenkään negatiivisessa mielessä. Synnytys hurahti yhdessä kohtaa vauhtiin vähän niin kuin ensin oltaisiin menty neljää kymppiä jossain pikkutiellä ja hetkessä kurvattu moottoritielle 120 lasissa. Onneksi se synnytyksen loppu oli rauhallinen hetken aikaa ennen kuin yht´äkkiä Lauri syntyikin. :)

Synnytyskertomusta en ehdi vieläkään kirjoittamaan. Kirjoitan sen kyllä jossain vaiheessa. Tässä kohtaa halusin purkaa muita ajatuksia päästä pois. :)

 Ajattelin etukäteen, että synnytyksen myötä intoudun taas päivittämään tätä blogia ja herää taas hirmu himo lukea taas synnytyskirjoja jne.. Tai päästä doulaamaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Itse asiassa olen todennut, että vaikka haluaisin niin en pysty doulamaan moneen vuoteen (sitten vasta ehkä taas kun lapset niin isoja, että ne pärjää yksin ilman aikuisia... neljälle on hankalaa saada yht´äkkiä hoitajaa). Synnytyskirjatkin olen päättänyt myydä pois (muutamia tärkeimpiä kirjoja lukuunottamatta). Aiemmin mielenkiintoisilta tuntuneet synnytyskeskustelut nykyään lähinnä... melkein ärsyttää?

Ne tiedot ja taidot mitä olen tähän mennessä kerännyt, luennot ja kurssit joilla tietämystä kasvattanut ja neljä omaa synnytyskokemusta jotka on vielä avartanut ymmärrystä lisää on saanut aikaan sen, että tuntuu kuin olisi omalla planeetalla jossa ei ole kuin muutama muu jotka ymmärtää mitä ajattelen tai mistä puhun. Olen hoksannut, että kun on itse synnyttänyt useamman kerran, niin todella ymmärtää sen miten raskaudet ja synnytykset voi olla niin erilaisia ja ehkä tulee voimaakkaammin itselle se ajatus siitä mikä on oleellista. Minusta monet kurssit, keskustelut, artikkelit on juuri siitä ei-oleellisesta. Nyt jos pitäisin esim. jotain kurssia, olisi se erilaisempi kuin koskaan ennen. Ei täysin, mutta vahvemmin vielä siihen suuntaan mikä itsellä on ollutkin. En vain usko, että olisi kovinkaan montaa naista saati miestä, jotka saisi kiinni siitä mitä sanon. Muuten minulla olisi ihan alien olo, jos en olisi samaistunut toisen suurperheen äidin ajatuksiin tai hymyillyt extraleveästi hänen puhuessaan juuri niitä asioita mitä itsekin on ajatellut ja kokenut. :)

Raskaus, synnytys ja äitiys on ihmeellistä. Se opettaa ja avartaa aina vaan enemmän ja enemmän. :) 

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannusvauva (synnytyskuvia)

Meille syntyi juhannusaattona pieni hurmuri. Ei tullutkaan neljättä tyttöä vaan poika! :) Synnytys oli taas erilainen kuin edelliset... monin tavoin. Nyt en jaksa synnytyskertomusta kirjoittaa, mutta sen verran malttamaton olen kokemuksen jakamisen suhteen, että tässä muutama synnytyskuva...

Lapsivedet meni mökillä 21.6. ennen klo 2.

Aamuvarhaisella pystyi vielä sytyttelemään kynttilöitä...

Aika nopeasti homma muuttui tiukaksi, eikä leppoisia taukoja juuri ollut. 



Lähdössä sairaalaan.. Siinä vaiheessa oli jo todella keskittymistä vaativaa, kun synnytysaaltoja tuli todella tiuhaan.

"Kuin raihnainen vanha mummo pyörätuolissa", ajattelin kun näin peilistä itseni. Muuten olinkin ollut omalla synnytysplaneetalla jo pitkään.





Kokeilin vauvan päätä, kun kätilö sanoi että tukka näkyy jo. Pää olikin vielä ylhäällä, mutta juuri ja juuri tunsin sen. Luulin, että menee vielä pitkään ennen kun syntyy, mutta hups... yht´äkkiä pää olikin tulossa ja polte sen mukainen.




Synnytyksen kesto oli noin 4,5h, jos istukan syntymistä ei oteta mukaan. Se syntyi n. vajaan 20min päästä. Ennen sairaalaan lähtöä kohdunsuuu oli 3cm auki, eikä sairaalassa tehty yhtään sisätutkimusta (oltiin siellä vajaa tunti? ennen vauvan syntymää). Synnytystä helpottamaan sain homeopaattisia rakeita ja akuneulat. Tens oli myös kovassa käytössä.

Lauri painoi syntyessään 3420g muistaakseni ja oli 50cm pitkä.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Miiran äiti on kätilö

Ihana synnytykseen ja kätilön työhön liittyvä lastenkirja on vihdoin saanut suomenkielisen version.


 Se on luettavissa täällä: Miiran äiti on kätilö. Paperiversion voi tilata taas täältä.

Suosittelen lämpimästi! Itse luin sen tuossa aiemmin illalla ja oli liikuttava. Lasten kanssa luetaan huomenna... :)

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Raskauskuulumisia 7

Rv 38+3 ja täällä ollaan yhdessä koossa. Viimeisiä valmisteluja on tullut tehtyä, mm. pinnasänkyyn reunapehmusteiden laittaminen. Saa nähdä onko se taas vaan tavaroiden säilytystä varten niin kuin aiemmin. :) tosin nyt se on ilman toista laitaa meidän sängynvieressä. Lähinnä sen takia, että voin laittaa vauvaa sinne jos sattuu isommat ipanat tulemaan yöllä meidän sänkyyn.

Sairaalakassikin on jopa melkein pakattu... eilen sain jonkun puolittaisen inspiraation keräillä kamoja kasaan ja tänään otin kaapista kassin esille. Nyt jos vielä laittaisi ne tavarat kassiin, niin valmista olisi! ;)

Tein masukollaasin. Tämän raskauden kuvan otti äsken Tuuli 2,5v. Näyttää tuossa ihan valtavalta, mutta uskoisin, että löysä paita ym. vaikuttaa siihen. Minusta mahat on olleet ihan samanlaisia.

Supistellut on vaihtelevasti.. Välillä on päiviä, ettei supistele juuri ollenkaan ja välillä taas tasasesti pitkin päivää. Välit on ollut sen verran harvoja kuitenkin, että en ole niitä sen kummemmin tarkkaillut. Eilen jomotti menkkatyylisesti selkää puoli päivää, mutta ei oikeastaan enää tänään tai ainakaan en ole kiinnittänyt siihen juuri huomiota.

Vyöhykejuttuja ja akupisteitä olen tehnyt nyt lauantaista lähtien... Vadelmanlehtitee on edelleen päivittäisellä juomalistalla. :) Vauvanilo teetä olen unohtanut juoda, mutta eipä se ole vakavaa... :) Jos vaikka tänään sitten joisi kupillisen.

Jotenkin tämä loppuraskaus ei ole tuntunut yhtään niin raskaalta kun voisi kuvitella tai odottaa. Vointi on ollut kumminkin ihan kohtuullinen koko ajan, ei siis mitään mega-kremppaa ole ollut (ja jos olisi niin olisin kyllä hakenut heti apua vyöhyketerapiasta tai osteopaatilta... sen olen tässä raskaudessa oppinut, että hae apua vaikka menis vikat rahat - se on sen väärti!). Kun on keskittynyt tekemään niitä juttuja mitkä tuntuu hyvältä, esim. lepää silloin kun on levon tarpeessa, hemmottelee itse itseään jos kukaan muu ei sitä tee (esim. tekee itselleen ihanan jalkakylvyn tai nauttii suihkussa tavallista pidempään  vaikka vartalokuorinta hommissa...), kuuntelee intuitiota ja tekee sen mukaan. Oksitosiini pysyy korkeemmalla ja mieli on parempi! :)

PS. Tulin vielä illalla fiilistelemään koneelle aiempia synnytyksiä... Heidin synnytyskertomus löytyy täältä, Annin täältä ja Tuulin täältä

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Alfalfa tabletit

Luin iltalukemiseksi amerikkalaisen kätilön Lisa Goldsteinin Saksan luentojen materiaalia... Laaja opasta kaikesta siitä tiedosta mitä hän on pitkän uransa aikana kerännyt yrteistä, homeopatiasta, ym. :)

Löysin sieltä ALFALFA -tabletit. Harmi kun nyt vasta, kun oma raskaus on hiljalleen päättymässä, mutta ajattelin jakaa tänne muille vinkiksi. :)

Eli Alfalfa -tableteista voi olla apua raskausaikana:

- aamupahoinvointiin
- närästykseen
- ummetukseen
- anemiaan (nostaa veren rauta-arvoja)
- nostaa kehon K-vitamiini pitoisuutta ja sitä kautta myös vauvan K-vit.pitoisuutta (vähentää siis molempien mahd. verenvuotoa)
- laskee turvotusta
- lisää rintamaidon tuotantoa

Annostus: kannattaa aloittaa pikku hiljaa: 1tbl ensimmäisenä pvnä, 2tbl:ia toisena pvnä, jne., kunnes annostus on 2 tbl aterialla + 2 illalla (ennen nukkumaan menoa). Hyvän ravitsemuksen omaavat naiset eivät tarvitse noinkaan montaa tablettia/vrk, ja vastaavasti heikommin syövät voi tarvita vähän enemmän. Tavallisin annostus on kuitenkin 2+2. Tablettien vahvuudesta ei ollut mainintaa.

Poikkeukset alfalfan kanssa:
- virtsatulehdus -> koska voi vähentää virtsan happamuutta, kun virtsatietulehduksessa happamuudesta apua bakteeripitoisuuden vähentämisessä.
- ripuli -> yleensä sillon ravitsemus sisältää liian vähän kuituja... ratkaisu: vähennä määrää ja hitaammin annostuksen nostamisen kanssa.

EI KOSKAAN ALFALFAA JOS käyttää verenohennuslääkkeitä! (Alfalfan korkean K-vitamiinipitoisuuden takia.)

Lähde: Lisa Goldstein - Herbals & homeopathics in the care of women & newborns

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Raskauskuulumisia 6

Kaikki alkaa olla valmista vauvaa ja synnytystä varten... Tein lauantaina vähän synnytyssisustusta ja vaihdoin mm. suihkuverhon jossa perhosia ja kukkia ja ripustin tänne työhuoneeseen sinisävyisiä isoja paperitähtiä, joista kylläkin yksi oli tippunut alas. :)

Nostin tälle viikolle uudet Birth Goddess kortit... Tuli taas jotenkin niin sopivat, vaikka sokkona otinkin. :)


Välillä on sellainen olo, että alkaisipa jo synnytys tai tulee mietittyä, että koskahan vauva päättää syntyä. Miehen kanssa arvuuteltiin kerran, että minä päivänä Omppu syntyy. Pääasiassa on kuitenkin levollinen olo asian suhteen ja viikot menee niin nopeasti, että sitä vaan toteaa, että väistämättä se vauva kohta puoliin syntyy. Muutama viikko ei ole mikään pitkä aikaa enää tässä vaiheessa. :) Näitten pohdintojen ym. tuntemusten kanssa oli hauskaa, että yksi korteista liittyi aikaan.

Erityisesti nyt kun synnytys on päivä päivältä lähestymässä, niin omaan kehoon luottaminen on entistä tärkeämpää. Siksi oli hienoa, että yksi kortti tuli muistuttamaan minua siitä. Viime aikoina isoa vatsaani on kommentoitu todella paljon ja sen takia on ollut vähän haasteellista nauttia vauvamahasta. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että en ole pystynyt rajoittamaan syömistäni niin paljon kuin olisin halunnut, erityisesti herkkujen suhteen ja iso maha ja viittaukset siihen saa asian aina vain uudelleen mieleen. Vaikka on tämä maha minusta ihana! En vain ole pystynyt nauttimaan siitä niin paljon kuin olisin toivonut.

Valon kortti ei ole koskaan tarpeeton, erityisesti nyt se tuntuu itselleni todella sopivalta. Nykyisten lasten kanssa on ollut haastavaa ja välillä on ollut vaikeuksia olla olematta känkkäränkkä-äiti. Iloa ja valoa kaipaa jokainen... omaan itseensä, sieluunsa, kun aina ei välttämättä riitä, että ulkona paistaa aurinko. ;)

perjantai 31. toukokuuta 2013

Vielä ehdit Elizabethin seminaariin!

Aivan ihana, todella hyvä puhuja ja huippu ammattilainen Elizabeth Davis poikkeaa Suomessa luennoimassa 15.-16.6.! Eli ihan kohta. Vielä ehdit seminaariin mukaan todella edulliseen hintaa (sis. ruuat!!).. Seminaari sopii niin ammattilaisille kuin ihan perheillekin!


Aktiivinen synnytys ry järjestää yhteistyössä Uudenmaan läänin kätilöyhdistyksen sekä Tyttöjen Talon kanssa 15.6.-16.6. seminaarin fysiologisesta synnytyksestä sekä synnytyksen seksuaalisesta ulottuvuudesta.

 Elizabeth tunnetaan parhaiten kirjoistaan Heart & Hands, Orgasmic Birth, the Women’s Wheel of Life sekä The Rhythms of Women’s Desire.


***********






SEMINAARI:
Lauantaina 15.6. klo 8.30-16.00 aiheena ovat seksuaalisuus naisen elinkaaressa sekä synnytyksessä ja seksuaalisen hyväksikäytön vaikutukset synnytykseen.

Sunnuntaina 16.6. klo 9-14 aiheena on fysiologinen synnytys sekä Orgasmic birth-videon esitys.






************

KOULUTUS ON ENGLANNIN KIELELLÄ. Aiheet saavat tarkennusta vielä ennen tapahtumaa.

Seminaarin hinta on: 90 € / 1 päivä, 180 € / 2 päivää
Aktiivinen synnytys ry.:n ja Uudenmaan läänin kätilöyhdistyksen jäsenille tarjous on 150 € / 2 päivää.
Hintaan sisältyy seminaari ja ruokailut (aamupala, lounas ja välipala)
Paikkoja rajatusti, jos haluat varmistaa paikkasi ilmoittaudu hyvissä ajoin.

Ilmoittautumiset: sihteeri@aktiivinensynnytys.fi
Ilmoittautuminen vahvistetaan vasta kun maksu on maksettu yhdistyksen tilille 800012-1405280 ( IBAN: FI67 8000 1201 4052 80 ) viestinä: Seminaari Kesäkuu oma nimi
Toivomme sinun ilmoittumisen yhteydessä ilmoittavan erityisruokavaliostasi.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Raskauskuulumisia 5

Raskausviikkoja nyt 36+2. Kaikki raskausaikana näkemät synnytysunet on olleet sellasia, että olen synnyttänyt ennen rv 38. Ensin synnytin ihan pienen keskosen ja sitten vähän isompia. Viimeisin uni oli sellanen, jossa synnytin rv 36. Aika hauskaa sinänsä, koska eilen illalla kun tultiin mökiltä, supisteli autossa useampaan kertaan... samoin kotona suihkussa ja nukkumaan mennessä. Nyt aamulla kun heräsin, niin Ompun pesä supisti hyvän huomenen toivotukset. Nyt tässä koneella on supistanut ainakin kerran. :) En usko, että synnytys olis kuitenkaan vielä käynnistymässä... kunhan harjoittelee, kun on ollut niin laiska harjoittelija tähän mennessä. ;)


 Ajattelin kyllä viikonloppuna mökillä, että täytyy tehdä viimeiset pikku hankinnat valmiiksi ja kirjoitin kalenteriin tälle päivälle synnärikassin pakkaamisen ja synnytysvihkon hankinnan. Perjantaina oli niin ihana ilta, että mietin yöllä vessareissulle herätessä, että sellaisen illan jälkeen olisi ihana synnyttää. Oltiin käyty mökin pihasaunassa ja kuorittu tyttöjen kanssa nuorimmaisen tekemällä laventeli-kuorintavoiteella ihot ihanan pehmeiksi ja tuoksuisiksi. Sitten grillattiin ilta-auringossa ja vietettiin kiva loppuilta miehen kanssa kun lapset oli nukahtaneet. :) Oli tosi onnellinen ja iloinen olo. Sellaisella fiiliksellä olisi kiva aloittaa synnytystyö.


Join tässä samalla ensimmäisen kupillisen vadelmanlehtiteetä. Sen on siis tarkoitus valmistaa ja vahvistaa kohtua tulevaan synnytystyöhön. Sitä juodaan muutama kupillinen päivässä.

Se minun viime viikolla tekemä synnytysalttari meni vähän uusiksi.. Olin unohtanut siitä yhden ihana vahakortin ja mökiltä tein kulholöydön vesikynttilöille. Vähän mietin, että laittaisinko täältä muutenkin sini-vihreästä huoneesta vaaleat ja punaiset jutut meidän makkariin omaksi pikku alttariksi yhden valokuvan kanssa, vai pitäisin täällä samassa. Täytyy tuumailla... :)

PS. Ylläolevat kuvat on ottanut meidän Heidi (6v) ja viimeisen Anni (5v) (tosin sitä kuvaa leikkasin vähän) .

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Synnytysalttari

Monissa kirjoissa on kehoitettu tekemään raskausaikana ns. synnytysalttari. En ole ennen tätä päivää sellaista tehnyt. Ainakaan sillä ajatuksella, että siitä tulee juuri se synnytysalttari. En myöskään ole nähnyt kuvia, että millainen se voisi olla. Täytyypä joku kerta vaikka googlailla, että mitä löytyy... Mutta tällainen siitä nyt tuli.



Ehkä se vielä muuttuu ennen h-hetkeä, mutta toistaiseksi tällainen... :) Nuorimmainen ainakin käy sitä säätämässä vähän väliä, että voi olla, että joudun purkamaan sen pois ja laittamaan pienempänä jonnekin muualle. 

tiistai 21. toukokuuta 2013

Raskauskuulumisia - Mother blessing juhlat

Rakkkaat ystävät järjesti minulle eilen Mother blessing juhlat. Ne on luonteeltaan henkisemmät, tunnelmallisemmat ja intiimimmät kuin Suomessakin jo tutuksi tulleet baby showerit. Juhlien vierasmäärä on yleensä aika pieni juuri sen takia, että juhliin kuuluva tunnelma ja oikea ilmapiiri on mahdollista saavuttaa.


Minun eilisissä juhlissa oli paikalla kahdeksan ystävää ja juhlat olivat todella ihanat. Sain niistä aivan valtavasti voimaa ja intoa loppuraskauteen ja tulevaan synnytykseen. Omppukin (masuvauva) nautti aivan selvästi juhlista. Illalla kotona esittelin miehelle kaikki tilpehöörit (ja näytin sen Birth of Sloane videon) ja juotiin loput juhlien kuusenkerkkäjuomasta. Nukkumaan mennessä uni ei meinannut tulla millään, kun pyöri ajatukset mielessä ja oli sellanen onnellinen hormonimylläkkä päällä. :)


Juhlissa tehtiin mm. yhteinen kylpysuola. Jokainen juhlavieras sai lisätä vuorollaan suuren kulhon suolan ja kukkien joukkoon haluamiaan aineksia ja sekoittaa sitä. Osa vieraista oli tuonut omia aineksia kuten yrttejä, puiden lehtiä, inkkarisokeria, eteerisiä öljyjä, jne.. Kylpysuolasta tuli aivan mieletön. Lopuksi jokainen purkitti siitä itselleen pieneen purkkiin oman kylpysuola-satsin. Yhteinen kylpysuola yhdistää juhlaporukkaa siis jatkossakin ja antaa voimaa kun sitä tarvitsee. Sitä voi käyttää kylpysuolana, öljyyn sekoitettuna kuorintaan, pienessä pussukassa tuomaan hyvää tuoksua esim. vaatekaappiin, jne.

Yhteisen kylpsysuolan tekeminen oli jotenkin tosi hieno ja ihmeellinen hetki. Ei sitä tunnelmaa voi oikein kuvailla niille jotka eivät olleet paikalla. :) Ihanimmat hetket itselle oli ehkä kuitenkin hemmotteluhetki ja mothers blessing-laulu. Hemmottelussa sain nauttia jalkakylvystä ja -hieronnasta, hiusten harjaamisesta ja letittämisestä, käsihoidosta ja hartioiden hieromisesta ym.. Kaikesta tuosta siis yhtä aikaa! Snatam Kaurin mothers blessing laulun aikana makasin patjoilla ja vieraat silitti tai kosketti minua eri puolilta kehoa ja antoi voimaa. Vauva hiljentyi nauttimaan myös tuon laulun ja koskettelun ajaksi. :)

Juhlat olivat todella ihanat, enkä etukäteen olisi voinut uskoa kuinka paljon voimaa niistä saan (vaikka niitä aiemmin itsekin järjestäessä olen niistä voimaantunut siinä mukana). Ei sitä oikein osaa sanoin kuvailla millanen tunne/tunnelma niissä oli ja sen jälkeen minulla ja vauvalla.

Laitan lisää kuvia juhlista, kun saan niitä. :)



maanantai 20. toukokuuta 2013

Raskauskuulumisia 4

Plöts...


Oltiin mökillä. Siivosin tönön talven jäljiltä ja Plöts (nojatuoliin). Olin sen jäljiltä ihan poikki... ja selkä on vieläkin. :) Kävely on kuin jollain ankalla, kun vas. puolelta alaselkä vähän ilmoittelee itsestään, ja ekan kunnon hellepäivän jäljiltä varpaat loistaa turvotuksella! On aika jännää kun yht´äkkiä varpaat onkin kuin nakit ja tuntuu ihan oudoilta. :)

Liitoskivut tuli takaisin huhtikuun puolella pitkän tauon jälkeen. Kävin osteopaatilla saamassa siihen apua ja sainkin! Kuukauden päästä ilmeisesti 2h junassa istumisesta huonolla, kovalla penkillä ne palasi niin pahoina, että seuraava yö meni istuen nukkuessa. Muutaman päivän päästä menin uudelleen osteopaatille ja sain apua jälleen. :) Nyt liitokset ilmottelee itsestään enemmän tai vähemmän... kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin ennen osteopaatin apua. Suosittelen sitä siis lämpimästi! ...vaikka menisikin siihen viimeiset rahat. :)

Raskausviikkoja on nyt 35+ ja viikot alkaa käymään vähiin. Kävi tuossa yks päivä mielessä, että "apua... entäs jos en olekaan vielä valmis...". Lähinnä ajatus liittyi synnytykseen... Nyt sitten ajattelin, että tekisin jotain ihan konkreettista eli laittaisin sairaalakassia valmiiksi + ostaisin sen vihkon, että voisin tehdä sen synnytysvihkon valmiiksi. Jotain vihkoja jo kaupassa katselinkin, mutta en löytänyt "sitä oikeaa". :) Noiden lisäksi henkistä valmistautumista voisin lisätä myös... esim. nostaa taas tälle viikolle kolme Birth Goddesses -korttia niin kuin olen jo useana viikkona tehnytkin. Nyt pari viikkoa on tosin tainnut jäädä väliin... Miehen kanssa on pitänyt katsoa yks synnytysleffa, mutta aina se on jäänyt... Tänään katsoin You Tubesta yhden ihanan videon, joka ainakin täytyy näyttää. Se löytyy tästä:


Mut nyt.. nukkumaan. 

torstai 9. toukokuuta 2013

Raskauskuulumisia - Synnytystoivelista

Tulevaan synnytykseen kirjoittelin tällaisia paperille:

* Ajattelen niin, että synnytys on juhla ja ennen kaikkea vauvan saattamista maailmaan.
* Haluaisin, että synnytyksessä on lempeä, iloinen ja rakkaudentäyteinen ilmapiiri.
* Synnytykseen osallistuvilta toivon kannustusta ja hoivaa. Välillä ehkä synnytyslaulua yhdessä.
* Tavoitteena on lääkkeetön synnytys ja mahd. vähän toimenpiteitä/puuttumisia/häirintää.
* Toivon, että kätilö on paikalla mahdollisimman paljon, mutta SYRJÄSSÄ.
* Synnytysympäristöltä toivon tunnelmallisuutta ja (sairaalassa) lattialle tehtyä paikkaa. Olen mielummin vakaalla lattialla, jossa voin liikkua ja vaihdella asentoja.
* Toivon mahdollisimman paljon valokuvia + videota.
* Ei opiskelijoita tai tutkimuksiin osallistumista.

Lisäksi yksittäisiä toiveita:
- amme & vesisynnytys
- synnytysasennosta riippuen haluan itse ottaa vauvan vastaan ja nostaa syliin
- ei oksitosiinipiikkiä automaattisesti
- napanuoran sulkeminen viivästetysti (kun ei enää syki)
- ei K-vitamiinia ainakaan piikkinä, ehkä jauheena
- haluamme hoitaa itse omaan tahtiin vauvan "puhdistamisen", viemisen mittauksille, pukemisen jne.
- vauva miehelle ihokontaktiin siksi aikaa jos/kun itse menen suihkuun
- vuorokauden ajasta ja voinnista riippuen mahd. pian kotiin

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Raskauskuulumisia 3

Vappua on vietetty ja olo on kuin yksi vappupalloista olisi tunkeutunut mahaan vauvan seuraksi. :O Alaselkä on vihoitellut kävelemisestä, mikä onkin ihan uusi juttu. Olen joutunut makailemaan jyväpussin kanssa ja se on auttanut aika hyvin. Tosin jyväpussi oli sen verran surkea, että piti ommella siihen lokeroita, kun aina ne jyvät oli ihan väärässä paikassa. Jotkut nauhatkin olisin ommellut, mutta ei sattunut olemaan ennestään tarpeeksi pitkiä. Täytyy kyllä ommella ennen kuin synnytys koittaa. On niin paljon helpompi olla kun sen saa köytettyä kiinni ja saa kädet vapaiksi. Tosin kyllähän sen saa vaikka huivilla tai rebozollakin vyötettyä paikoilleen...

Rv 32+4 (?)

Vauvaa odotetaan jo kovasti. Pinnasänky koottiin ilman toista laitaa meidän omaan sänkyyn kiinni ja pieniä tarvikkeita lukuunottamatta kaikki muu on valmiina. Synnytystä varten on muutamia pikku hankintoja tekemättä, mutta ei mitään niin oleellisia ettei niiden puuttuminen haittaisi. Juuri nyt tällä hetkellä (kun selkääkin sopivasti juilii hiukan) riittää, että TENS-laite ei ole piilotettuna mihinkään mistä sitä ei löydä ja kamera on toiminta valmiudessa. :)

Tämä Voima Puutarha - kortti tuli avattua tälle viikolle.. runotalo.blogpot.com


Synnytystoivelista ja synnytysvihko! Nepä onkin vielä vaiheessa. Toivelistan laitoin kyllä yhtenä versiona sairaalaan ja toisena versiona doulille s.postilla, mutta sitä viimeisintä jonka synnytyksen otan mukaan... sitä en ole vielä kirjoittanut puhtaaksi. Synnytysvihko pitäisi ostaa myös. On ollut todella kiva lukea aiempien synnytysten vihkoja jälkikäteen. Tosin tällä kertaa en aio kirjotella sinne etukäteen muita vinkkejä kuin verenvuoto + homeopatia ohjeet.

Syöminen synnyttäessä

Natural motherhoodin blogi kirjotteli syömisestä synnytyksessä ja oli sen verran hyvää asiaa taas muistutukseksi ja päivitykseksi, että ajattelin linkittää tännekin. Eli aiheena siis se, että kun usein kielletään syöminen ja juominen JOS vaikka joudutaankin leikkaamaan (ettei oksenna ja vahingossa vedä sitä keuhkoihin).

Eating in Labor: the facts and the myths

Lyhykäisyydessään siellä sanottiin, että

1)  Riski on hyvin pieni, varsinkin kun nykyään pyritään leikkaamaan puudutettuna... yleisanestesia eli nukutus on pääasiassa vain hätäsektioissa.

2) Anestesialääkärit on hyvin koulutettuja ja osaa välttää ko. tilanteita.

3) Ajatus on siinä mielessä väärä, että vatsa ei ole koskaan täysin tyhjä.

4) Jos on ollut syömättä pitkään niin vatsassa kehittyy sellaisia vatsahappoja, jotka itse asiassa lisää komplikaatioita jos aspiroi (eli ns. "vetää väärään kurkkuun"). 

5) Ei ole kunnon "tiedettä" perustella käytäntöjä/tehdä suosituksia YHDEN yli 60v vanhan tutkimuksen perusteella.


Artikkelista löytyy myös viittaus tuorehkoon tutkimukseen aiheesta... ja tietoa nestetippaan liittyvistä haitoista.

Sen verran täytyy Suomen ja ko. artikkelin lähtömaan eli Amerikan eroja nostaa, että Amerikassa synnyttäjälle tarjotaan vettä ja/tai jääpaloja. Suomessa sentään saa yleensä syödä omia eväitä tai jotkin sairaalat tarjoavat syötävää jugurtista aina kokonaiseen ateriaan asti.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Pieniä yksiköitä suljetaan edelleen

Kuulin huhua ja nyt näin ihan artikkelinkin aiheesta....

Synnytykset saattavat loppua Vammalassa jo tänä vuonna

Sama lopetusuhka on Salon synnärillä. :(

Pienten synnytysyksiköiden alasajaminen on alkanut jo vuosia sitten ja nyt vauhti vaan kiihtyy. Vammalaa ollaan sulkemassa, koska synnytykset eivät ole siellä odotetusti lisääntyneet. No onko ihme... Pienten yksiköiden vaarallisuudella ja isojen turvallisuudella ollaan aivopesty valheellisesti synnyttäjiä jo ennen kuin Vammala vapautui mm. kaikille Pirkanmaalaisille. Vammala on kiinni viikonloppuisin ja sen lisäksi on kesä- ja joulusulut. Se vähentää vammalan valitsevia ja sinne pääseviä oleellisesti. Sairaalaan lähteminen on jo stressin aihe sinänsä (koska kannattaa/pitää lähteä, että ehtii mutta ei ole siellä liian aikaisin/turhaan, jne), niin lisästressin aiheuttaa se kun joutuu miettimään onko sairaala edes auki kun synnytys alkaa.



Itse uskon myös, että täällä Tampereen seudulla ei perheet tiedä mitä eroa Vammalalla ja Taysilla on. Ne on kuin yö ja päivä. Tays on iso, jossa jatkuvasti ruuhkaa. Siellä tukihenkilöiden määrää on rajoitettu, synnytysvastaanotossa synnyttäjä ja tukihenkilöt erotetaan toisistaan vähintään noin 30-60min ajaksi, synnytyssalit on erikseen ja sinne siirtyessä vaihtuu uusi kätilö. Taysissa ei saa ollenkaan synnyttää veteen. Lapsivuodeosastolla tukea ja apua saa jos hlökunta kerkee kiireeltään sitä jollain tapaa antamaan. Jne... Vammalassa synnyttäjä ja haluamansa määrä tukihenkilöitä saa olla yhdessä koko ajan. Synnyttäjää ei makuuteta tulokäyrällä verhokarsinoissa, vaan pääsee huoneeseen, jossa voi liikkua, istua keinutuolissa,jne. Samat kätilöt työskentelee polilla, synnärissä ja osastolla, joten jatkuvuus on parempi kuin taysissa (riippuen tietty työvuoroista). Veteen synnyttäminen ei ole kiellettyä. Vammalassa on äiti-, lapsi- ja imetysmyönteisempi asenne. Vammalassa kaiken kaikkiaan on rauhallisempaa ja oma pienen sairaalan tunnelma.Vammalassa on mahdollisuus perhehuoneeseen, toisin kuin taysissa. Ym...

Yle Puheen PERHEEN AIKA-ohjelmassa oli viimeksi aiheena aktiivinen synnyttäminen. Kannattaa kuunnella! Siellä oli paljon hyvää asiaa ja pohdintaa.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Vinkkejä vauvamasuille

Huomasin, että tänne blogiin hukkuu joitain ihan hyviäkin vinkkejä ja listoja, joten tein niille oman kodin

VINKKEJÄ VAUVAMASUILLE

Sieltä löytyy täältä koottuja vinkkejä + jotain uuttakin ehkä. :) Sivuja on tarkoitus päivittää ja lisätä sinne asioita sen mukaan mitä eteen/mieleen tulee. Täällä Voimaannuttava synnytys -blogissa jatkan samaan tapaan bloggaamista kuin ennenkin.

Tervemenoa tutustumaan! :)

torstai 18. huhtikuuta 2013

Raskauskuulumisia 2

Niin ne suunnitelmat vaan muuttuu koko ajan. Alunperin minulla oli ajatuksena synnyttää
1. kotona
2. vammalassa
3. taysissa

Kotisynnytys ei onnistukaan veren vasta-aineiden takia ja Vammalan kesäsulun takia ottaavat viimeiset synnyttäjät 13.6. klo 16. Eli todennäköisesti synnytyspaikaksi jää Tays. Noh... Ei se mitään, vaikka se viimeinen toiveeni olikin. Uskon siihen, että pelkästään synnytyspaikka ei ole tae hyvästä tai huonosta synnytyskokemuksesta. Siihen vaikuttaa niin moni muukin asia. Toki toivon, että voisin olla kotona niin pitkään, että ehtisin sairaalan vaan ponnistamaan. Kotoa ei ole matkaa sairaalaan kuin ehkä 5min.

Toinen asia mikä muuttuu kokoajan on se, että mitä mukaan sairaalaan... Vielä viikko-pari sitten olin sitä mieltä, että neuvolakortti ja kukkapuska riittää. Sitten kun kotisynnytys vaihtui sairaalasynnytykseksi, niin huomasin, että kyllähän sitä vähän kaikkea ehkä tarvitseekin mukaan. Kotona kaikki tarvikkeet, tuotteet ja apuvälineet on jo olemassa, mutta sairaalaan ne täytyy itse viedä...  Tänään sain vielä neuvolasta lisää ohjeita, mm. puolisolle sisäkengät jne...

Toisaalta mukaan voisi riittää:
- nlakortti + toivelista
- kamera
- eväät
- homeopaattiset ja aromaterapeuttiset jutut
- tens -laite

tai sitten
- nlakortti + toivelista
- kamera
- eväät + kuohari
- homeopaattiset ja aromaterapeuttiset jutut
- tens- laite
- värikäs huivi (esim. laitteita peittämään)
- vaihtovaatteita synnytykseen (haluan olla omissa vaatteissa)
- musiikkia

tai sitten
- nlakortti + toivelista
- kamera
- eväät + kuohari
- homeopaattiset ja aromaterapeuttiset jutut + hierontaöljy
- tens-laite
- värikäs huivi (esim. laitteita peittämään)
- vaihtovaatteita synnytykseen (haluan olla omissa vaatteissa)
- musiikkia
- rebozo -liina
- etikkaa (tarv. verenvuodon lopettamiseen)
- synnytysmandala tai muu tärkeä kuva
- hygieniatuotteet, jos ei kotiudukaan polikliinisesti

tai sitten
- nlakortti + toivelista
- kamera
- eväät + kuohari
- homeopaattiset ja aromaterapeuttiset jutut + hierontaöljy + rescue remedy + guasha -lasta
- tens -laite
- värikäs huivi (esim. laitteita peittämään)
- vaihtovaatteita synnytykseen (haluan olla omissa vaatteissa)
- musiikkia
- rebozo
- etikkaa (tarv. verenvuodon lopettamiseen)
- synnytysmandala tai muu tärkeä kuva
- hygieniatuotteet, jos ei kotiudukaan polikliinisesti
- pari isoa ihanaa kukkaa
- muistiinpanovälineet tukihenkilöille
- vauvalle joku oma henk.koht. juttu... esim. oma vaate/pipo tai pikku peitto
- imetysliivit ja -suojat
- omia vaatteita synnytyksen jälkeiseen aikaan

Eli kyllä sitä saa pakattua mukaan vaikka jääkiekkokassillisen tavaraa. Mitähän noista oikeasti pakkaa mukaan ja mitä ei. :)

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Apua raskausvaivoihin

Selasin pitkästä aikaa synnytyksen jäkeisiin uniongelmiin liittyen Frantsilan tuotemanuaalia ja sieltä löytyi niin monta hyvää kouluttajan antamaa vinkkiä raskausaikaan, että tuli tarve jakaa se täällä muillekin. Alla oleviin vinkkeihin olen koonnut aiemmin kokoamastani vinkkilistasta (jossa lähteenä mm. Bebesinfo ja Elizabeth Davis - Heart & hands -kirja) ja Frantsilan tuotteista yhteisen listan. 

Frantsilan tuotteista sen verran, että juttelin juuri puhelimessa Virpi Raipala-Cormierin kanssa ja varmistin, että tuotteet sopivat raskaana oleville. Ihmiset ovat yksilöitä ja annostusten suhteen voi olla siitä syystä pientä vaihtelua myös. Olen laittanut uutteisiin ohjeista pienimmän tippa-annoksen, mutta tosiaan ihmisestä riippuen pienempikin annos tai vastaavasti suurin 20 voi olla riittävä. Kuuntele siis omaa kehoasi tässäkin asiassa! :)



Lisäksi juttelimme Fimean ohjeista liittyen esim. inkivääriin. Pieninä annoksina sitä voi hänen mielestään käyttää, voit vaikka googlata mitä niistä sanotaan. Samoin kuin nokkonen, yleensä ei puhdistavia yrttejä tms. suositella, mutta pienenä annoksena ja lyhyenä kuurina voi antaa suuren avun hankalaan vaivaan. Voit siis miettiä ja tutkia asiaa ja tehdä niinkuin parhaaksi koet.

Täysin kiellettyjä Raipala-Cormierin mukaan raskausaikana on paatsama, senna ja koiruoho. Eli ei kovinkaan iso määrä kasveja! :) Joitakin hoitoja kuten akupunktiota tai vyöhyketerapiaa ei suositella automaattisesti ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana, mutta asiasta kannattaa neuvotella raskaana olevien hoitoon perehtyneeltä ammattilaiselta. Hoito voi olla huomattavasti pienempi "paha" jos vaihtoehtona vaikka se, että joutuisi rajun pahoinvoinnin takia sairaalahoitoon.


Vaivat aakkosjärjestyksessä: 

 Anemia
- himo jääpaloihin voi kertoa raudan puutteesta
- Ruokavalio: persilja, rusinoita, pinaattia!
- Frantsila: nokkonen (Nokkostipat -uute, teenä, jauheena) silloin tällöin, tai pienellä annokselle lyhyenä 1-2vkon kuurina

Kohdun supistelu
- Lepo
- Frantsila: Tyyneyden tipat -yrttiuute (15 tippaa 2-5krt/pv veden kera 1vkon kuurina), Suomalaiset aputipat (tarpeen mukaan), Kuisma eli johannisöljy (alavatsalle ja -selälle)
- refleksologinen vyöhyketerapia
- akupunktio

Korkea verenpaine
- Ruokavalio: EI piristeitä kuten kahvia, mustaa teetä, suklaata, energiajuomia tai muita piristäviä hiilihappojuomia. Vältä vahvoja mausteita: sinappi, mustapippuri, inkivääri, muskotti, paitsi cayennepippuri. Suosi: korkealaatuisia proteiineja, täysjyväkuituja, mineraalirikkaita kasviksia ja hedelmiä. Erityisesti: vesimeloni, parsakaali, kurkku ja sipuli laskee verenpainetta. Valkosipulia!
- Kalsium ja magnesium lisä
- Ei tupakkaa/nikotiinia

- liikunta ja rentoutuminen!
- akupunktio
- vyöhyketerapia
- osteopatia

Liitoskivut
- tukivyö (tavallinen tukivyö tai fysioterapeuteilta ilmaiseksi lainaan saatava Si-vyö)
- jooga
- nukkuessa paksuhko tyyny/imetystyyny jalkojen välissä
- kävely peruuttamalla
- jumppapallon päällä istuskelu ja lantionpyörittely jalat täysin levällään tai sitten suppeammalla (ihan kumpi itselle toimii paremmin)
- lämpö: sauna, kaurapussi, ym.
- akupunktio
- refleksologia/vyöhyketerapia
- osteopatia

Närästys
- Frantsila: Masumahla -yrttiuute (15 tippaa 2-5krt/pv veden kera 1vkon kuurina)
- Perunatärkkelys: lasiin tilkka vettä esim. 1/2dl ja sen verran perunajauhoja, että juuri ja juuri juotavaa. Voi ottaa useamman kerran pv:ssä.
- ostepatia
- vyöhyketerapia
- akupunktio

Pahoinvointi
-ruokavalio: proteiinipitoista ruokaa (-> kanamunia, juustoa, kanaa, lihaa), B-vitamiineja! (-> papuja, manteleita, parsakaalia), pieniä määriä minttua ja inkivääriä, syö pieniä annoksia usein
- Frantsila: Minttumelodia yrittitee (lyhyt kuuri)
- Inkiväärin ja piparmintun eteerinen öljy höyryhengitykseen tai laimennettuna 1tippa/1rkl kasviöljyä ranteiden sisäuolelle
- Mohdoh oranssi Travel -vaha (5-10min/pv)
- Earth mama angel baby - Happy mama spray
- Akupainanta /akupunktio
- Seaband ranneke
- Vyöhyketerapia
- Osteopatia

Peräpukamat
- Frantsila: 11 yrtin salva paikallisesti, Säihkysääri -yrttiuute paikallisesti (kosteaan pumpuliin tai pyyhkeeseen laimennettuna tai huuhteluna 1osa uutetta 5osaa vettä)
- osteopatia

Päänsärky
- Rentouttavat teet, esim. kamomilla
- Juo riittävästi nesteitä!!!
- Hieronta
- Jooga
- Osteopatia
- Kiropraktia
- Akupunktio
- Vyöhyketerapia

Raskausarvet
- Frantsila: Kuismaöljy ja/tai kamomilla öljy iholle
- Mandariinia eteerisenä öljynä laimennettuna perusöljyyn (iholle)

Stressi, pelot... 
- Frantsila: Tyyneyden tipat (15 tippaa 2-5krt/pv:ssä nesteen kera tarpeen mukaan tai 1vkon kuurina), Suomalaiset aputipat
- Bach:in Rescue remedy suihke (2-3suihkausta kielelle tarv.) tai tipat
- Homeopatia

Suonenveto
- kalsium, fosfori ja magnesium epätasapainossa -> lisäravinteet
- lämmintä jalkoihin
- akupainanta (jalan suonenvetoa akuutisti helpottava piste pohkeessa (roikkuvan pohjelihaksen korkein kohta, alapuolella keskellä säärtä)

Suonikohjut
- Älä istu jalat ristissä tai seiso pitkiä aikoja
- E vitamiinia!
- Frantsila: siankärsämö kylvyt, -pakkaukset ja -salvat, tai kehäkukkavoide + sypressin eteerinen öljy (2tippaa /rkl voidetta)
- Häpyhuulien suonikohjuihin Frantsilan Säihkysääri yrttiuute  paikallisesti kosteaan pumpuliin tai pyyhkeeseen laimennettuna tai huuhteluna 1osa uutetta 5osaa vettä
- Homeopatia

Turvotus
- liikunta: kävely, venyttely/jooga, uinti, vesijuoksu...
- vesi juomana
- ruokailu: suola, lakritsi ja salmiakki pois, sokeri ja valkoiset jauhot vähemmälle, suosi: hedelmät (ananas, greippi, mansikka), kasvikset, riisi, viljatuotteet, vihreä tee
- hieronta (erit. nilkat ja alaselkä)
- jalat ylös aina kun voi
- jalkojen (ja tarv. käsien) suihkuttelu viileällä vedellä tai viileä jalkakylpy (esim. nokkosesta, koivusta ja mesiangervosta tehty jalkakylpy tai Frantsilan virkistävä jalkakylpy)
- tukisukat
- istumisen välttäminen
- akupainanta & akupunktio
- homeopatia
- vyöhyketerapia
- lymfahoito
- osteopatia

Ummetus
- Ruokavalio: helposti sulavia ruokia, kasvis- ja kuitupitoinen ruokavalio, riittävästi vettä aterioiden välillä, mausteiden ja ruoansulatusta helpottavien yrttien käyttö voi auttaa
- Erota jano ja nälkä toisistaan ja toimi todellisen tarpeen mukaan!
- Liikunta
- Frantsila: Ahtojää -yrttiuute (15 tippaa 2-5krt pv:ssä veden kera 1vkon kuurina, ei sovi siankärsämö-allergisille)
- osteopatia
- vyöhyketerapia

Unettomuus
- Frantsila: Unilintu yrttiuute (1/2h ennen nukkumaan menoa 15 tippaa veden kera 1vkon kuurina), Tyyneyden tipat (15 tippaa veden kera 2-5krt päivässä 1vkon kuurina, eli voi ottaa ennen nukkumaan menoa, yöllä kukkuessaan tai päivälläkin rauhoittamaan)
- osteopatia

Väsymys
- Lepo
- Liikunta
- Sosiaalinen aktiivisuus
- Ruokavalio: Laajasti hedelmiä ja vihanneksia joista energiaa

torstai 11. huhtikuuta 2013

Keskospeittoja

Jo pari kuukautta sitten tuli into tehdä keskospeittoja kangaskaapin ylijäämä kankaista. Projekti on vähän venynyt ja paukkunut siitä mitä itse alunperin ajattelin. Välillä loppui fleece jne.. :)  NYT kaikki peitot on kuitenkin vihdoin valmiit ja saatekortit niissä kiinni. Vielä pitäisi sopia niiden viemisestä Taysin keskolaan. Ajattelin viedä peittojen kanssa hoitajille vähän paakkelsia. =)




Peittoja tuli lopulta yhteensä 14kpl. Kuvassa päällimmäisenä yksi omista suosikeistani.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Raskauskuulumisia

Eipä ole tullut päivitettyä tänne raskauskuulumisia. Aika on mennyt siivillä ja nyt jo eletään rv 29+. Alkuraskauden kamalat liitoskivut meni jotenkin itsestään ohi muutama viikko sitten, vaikka osteopaatille ja vyöhyketerapiaan meno jäi vain suunnitelmaksi. Osteopaatilla kävin silti tänään, ensimmäistä kertaa elämässäni, ja oli tarpeellinen käynti, vaikka mitään suurempaa vaivaa ei omasta mielestä ollutkaan. Vielä olisi tarkoitus mennä kerran tai kaksi ennen synnytystä ja sitten jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen vauvan kanssa.


Synnytykseen valmistautuminen on alkanut jo alkuraskaudessa ja nyt vain hyvällä vauhdilla etenee raskauden loppua kohti. Tärkeintä on ollut nimenomaan henkinen valmistautuminen. Kirjatietoa ja vinkkejä on tullut kerättyä jo aiemmin sen verran paljon, että niitä en tunnu nyt kaipaavan. Henkinen valmistautuminen on siis ollut se pääjuttu ja tuntuu hyvältä odottaa tulevaa synnytystä. Välillä on saattanut hetkellisesti käydä mielessä, että "ei hyvää päivää, mihin sitä itsensä on taas laittanut", kun on miettinyt jotain intensiivistä kohtaa aiemmissa synnytyksissä. Olen antanut sen ajatuksen tulla ja mennä. Uskon vahvasti, että kaikki menee hyvin ja juuri niinkuin kuuluukin. Alunperin ajatuksena oli kotisynnytys, mutta nyt tuli siihen pieni mutka matkaan, joten saa nähdä mikä synnytyspaikka sitten lopulta toteutuu.


Henkiseen valmistautumiseen on liittynyt mm. raskauteen ja synnytykseen liittyvien juttujen esille laittaminen niin, että näen ne ohi mennen monta kertaa päivässä. Alla olevassa kuvassa on makuuhuoneen lipaston päällä olevat koristeet. En ole tehnyt yhtä ns. synnytysalttaria, vaan erilaisia juttuja on pitkin kotia. :)



Äitiysjoogan aloitin nyt kotiin jäämisen jälkeen. Olen käynyt siellä kahdesti ja se on aivan loistavaa synnytysvalmennusta! Voin sanoa sen kolmen synnytyksen ja doulasynnytysten kokemuksella.. :) Mantrat opettavat/rohkaisevat äänenkäyttöön (muiden läsnäollessa), josta on hurjasti apua myös synnytyksessä. Hengitys on synnytyksen tärkein juttu rentoutumisen ohella ja niitä molempia harjoitellaan siellä joogassa. Lisäksi ne varsinaiset harjoitukset on sellaisia, että ne on vähän inhottavia (tehdään yhtä liikettä tai liikesarjaa pidempään ja alkaa tuntumaan paikoissa) ja sitä on tavallaan päässään blokattava pois, että jaksaa tehdä sen harjotuksen loppuun. Ei se ole mikään hirmu paha homma, mutta hyvää harjoitusta ajatellen synnytystä, jossa täytyy myös sietää jonkin verran kurjaa tunnetta kunnes helpottaa. Lisäksi ainakin tuolla joogassa saa myös ihan tietoakin raskauteen ja synnytykseen liittyen. Mikä ei ole yhtään paha juttu sekään. :) Suosittelen lämpimästi!




Minun on jo alkuraskaudesta asti ollut tarkoitus tehdä synnytysmandala ja nyt sen tein. Se on tehty pyöreälle pahville ja tuon oranssin renkaan ulommainen reuna on läpimitaltaan 10cm ja kuvastaa täysin avautunutta kohdunsuuta.




sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Synnytyskonfrenssiluentoja osa 3

Kolmas seminaaripäivä alkoi Elizabeth Davisin luennolla TECHNOLOGY - as a threat to the normal birth process. Elizabeth on kirjoittanut huippusuositun kirjan Heart & Hands: A Midwife's Guide to Pregnancy and Birth. 

Tässä jotain poimintoja muistiinpanoista: 

"You can´t be healer without wound."


Dokumentoituja vaikutuksia ultraäänestä:
FDA ei ole todennut täysin turvalliseksi!
Yliaktivisia vauvojan ultraamisen jäkeen. 
- intrauterine growth recstriction
- cavitation of cells, wich strongly affects bone and there fore the brain
- increased left handedness (part, in males) with no hereditary factors
- abormal neuron migration in mice, wich may correlate to delayed speech, childhood epilepsy, developmental dyslexia, autism spectrum disorders and schizoprhenia 

Keinotekoisen oksitosiinin vaikutuksia: 
- lopettaa kehon oman oksitosiinin tuottamisen (kehon oman tuotannon käynnistymiseen menee puoli tuntia keinotekoisen oksitosiinin lopettamisen jälkeen)
- häiritsee luonnollista oksitosiini boostia synnytyksen kolmanessa vaiheessa ja aiheuttaa verenvuotoriskin
- keinotekoinen oksitosiini ei läpäise synnyttäjän aivoverinestettä ja sen takia äidin luonnollinen synnytyksen aikainen ja syntymän jälkeinen  "bonding effect" jää pois
- keinotekoinen oksitosiini saattaa kuitenkin läpäistä vauvan aivoverinesteen tuntemattomin seurauksin

Palpation - ei pelkästään ulkotutkimus, vaan tutkittavan äidin suhteutta omaan kehoon ja vauvaan... juttelua äidille ja vauvalle... tutustumista. Heart & hands -kirjan kuvissa tästä syystä KOKO NAINEN, eikä vain maha. :) 

USA:ssa ennenaikaisten synnytysten määrä on noussut käynnistysten takia. Raskaus yli aikainen -> käynnistetty -> vauva ennen aikainen! Syynä esim. se, että ultrattu LA väärin. 

Elizabeth kyseenalaisti monia rutiini juttuja, kuten: 
- Miksi katkaistaan napanuora heti?
- Miksi vedetään napanuorasta? (Vaikka on riski vahingoittaa istukkaa ja aiheuttaa verenvuoto!)
- Miksi pistetään rutiinisti oksitosiini vaikka ei ole riskiryhmässä? 

"Hartiadystocian pelko ajaa tekemään paljon toimenpiteitä." 
"Älä pelkää pelkoasi, vaan mene sen läpi."

********************************************

Preventing complications with prenatal care luennon piti Diane Goslin, jolta oli huikea ammattitaito kätilönä ja erityistä tietämystä Amish yhteisössä kätilöinnistä! 



Hänen mukaan Amish yhteisössä: 
- Tärkein tarkoitus on ehkäistä ongelmia jo raskausaikana!
- Alle 2% siirtoprosentti sairaalaan (yli 6000 synnytystä). He synnyttävät siis kotona. 
- Raskausajan ruokavaliolla suuri merkitys!

Comprehensive prenatal care tarkoittaa sitä, että viettää aikaa äitien kanssa. "Miten kotona menee? Onko joku kipeänä?" Tärkeää myös selvittää miten miehen kanssa menee. Dianen mukaan laadukas raskausajan hoito on pikemminkin "hyvinvointi hoitoa", johon liittyy ravitsemus, liikunta, täydentävien hoitomuotojen käyttäminen hyvinvoinnin lisäämiseksi (eli raskausvaivoihin esim. homeopatiaa, vyöhyketerapiaa, osteopatiaa, yrttejä, akupunkiota, aromaterapiaa...), synnytysvalmennusta, mielen ja kehon yhteyden vahvistamista esim. joogalla ja meditaatiolla. Laadukkaseen raskausajan hoitoon kuuluu myös samoja terveyteen liittyviä testejä kuin meillä täällä neuvolassa (mm. RR-mittaus, virtsatestit, painon nousun seuranta, sikiön sydänäänet...).

Streptokokki B:hen liittyy kurkkukipu ja valkoiset  täplät kurkussa.  

Jos leukosyytit koholla -> jos ei oireita (esim. flunssa tms.) niin hiiva? (oireita?) -> jos hiiva niin probiootteja!!

Pre-eclampsia -> verenpaine nousee -> ruokavaliossa paljon eläinproteiineja -> hoitona: ruokavalion korjaus parempaan suuntaan!

tiistai 29. tammikuuta 2013

Paras synnytyskuva kilpailu 2012

Alla linkki ammattilaisten ottamiin synnytyskuviin, joista on vuosittain kilpailu. Vuoden 2012 kuvia voi äänestää nyt ja tuomarit tekevät omat päätöksensä myöhemmin. Tuomareiden joukossa näkyi olevan mm. Midwifery Todayn perustaja Jan Tritten. =)

Kuvat nähtävissä siis täällä:

2012 IAPBP image of the year competition 

Yksi kuvista näkyi olevan suomalaisen valokuvaajan ottama! :)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Tärkeää asiaa

Oulun läänin kätilöyhdistys on ottanut kantaa Suomen synnytyssairaalatilanteeseen ja sen tulevaisuuteen. Tärkeää asiaa, joka koskee koko Suomea. Kannattaa käydä lukemassa:

Synnytysten keskittäminen – ainako turvallista, edullista ja järkevää?

 

Toinen tärkeä asia erityisesti raskaana oleville ja imettäville on ravitsemus. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että neuvolan viralliset suositukset ovat monilta osin vääriä tai sitten jätetty puolet kertomatta. Yhtenä esimerkkinä teet, joista vihreää ei suositella eikä varsinkaan yrttijuomia. Kuitenkin JOS olet juonut niitä säännöllisesti ennen raskausaikaa niin ne ovat turvallisia raskaana ollessakin. Lähinnähän sitä perustellaan sillä, että niillä on puhdistava vaikutus, mutta kun niitä on juonut jo ennen raskautta niin se on kropalle jo ihan "tuttua juttua". Eri asia on jos aloittaisi niiden juomisen raskausaikana ja keho sitten vasta aloittaisi puhdistautumisen. Sitä ei suositella. Siis että raskaana ollessa alkaisi puhdistuskuurille. Monet yrttiteet on turvallisia myös ja itseasiassa niistä voi olla paljonkin hyötyä raskausvaivoihin ja niitä ennaltaehkäisemään. 
Sitten takaisin siihen ravitsemukseen kokonaisuudessaan... Parantavat rasvat -kirjaa on suositeltu minulle paljon. En ole vielä päässyt sitä itse lukemaan kokonaan, mutta kannattaa muidenkin siihen tarttua ja lukea!
 

Sompit puhuvat luonnollisten rasvojen puolesta

 

Ensi kerralla ajattelin kirjoitella taas Saksan materiaaleja... :) 

lauantai 12. tammikuuta 2013

Palvo minua...

Raskaus on aika rankkaa aikaa. Se kuormittaa niin fyysisesti kuin henkisestikin... enemmän tai vähemmän ja vaihdellen raskauksien ja raskauden vaiheen välillä. Usein puhutaan, että raskaana olevia naisia pitäisi hemmotella ja hoivata. Minusta se on vain sanojen helinää. Siis kysympähän vaan, että kuinka usein se oikeasti toteutuu.. En nyt tarkoita pelkästään puolisoita, vaan koko yhteisöä/isompaa perhettä (tai sukua).

Minulle on jäänyt lähtemättömästi mieleen se, kun Laukkasen Päivi kertoi yhden hänen synnytysvalmennuskurssilla olleen miehen sanoneen, että "me mennään taas sinne naisten hemmottelukurssille". Jotenkin ihana jos mies hoksaa sen kuinka tärkeä osa raskaana olevan tukemista ja synnytykseen valmistautumista + synnytyksessä tukemista on hemmottelu, hoivaaminen ja rakkauden osoittaminen.

Tämä aihe nousi eilen mieleeni, kun kuuntelin ensimmäistä kertaa Johanna Kurkelan Marmoritaivas -levyä. Siinä oli kappale "Palvo minua", joka sopii niin hyvin herättelemään ajatuksia niin raskaana olevissa kuin erityisesti puolisoissa! :) ...niin ja naiset.... me todellakin ollaan ansaittu se, että itse arvostamme ja rakastamme itseämme ja se, että myös puolisot kunnioittavat ja välittävät. Jokaisessa parisuhteessa tietysti tavallaan, ja jos on tarpeen niin sitä hemmottelua on välillä järjestettävä itse... esim. jonkun hyvän vyöhyketerapeutin tms. hoteissa. :)

Palvo minua - YouTubessa

Sanat... 
Palvo minua 

Sano minulle jotain suloista
jotain hellää ja huikeaa
ei mitään tylsää tai alakuloista
eikä mitään masentavaa


Sano että rakastat silloinkin
kun en ole herttainen
että silti oon naisista hurmaavin
et saisit ääneen sanoa sen


Palvoa minua vähän
sitä tänään tarvitsen
sano että olen kaunis
että olen ihmeellinen
palvo minua vähän
sinut siitä palkitaan
sillä palvottuna pystyn
melkein mihin vaan


Katso mua kuin kuningatarta
se sulle tahdon mä ollakin
ja liehettele kuin ruhtinatarta
hellin hansikkain silkkisin
sano että hiukseni hehkuvat
ja huuleni houkuttaa
että silmäni ovat niin ihanat
sä ettet katsettas irti saa


Palvo minua vähän
sitä tänään tarvitsen
sano että olen kaunis
että olen ihmeellinen
palvo minua vähän
sinut siitä palkitaan
sillä palvottuna pystyn
melkein mihin vaan


Jokainen nainen joskus kaipaa palvontaa
sillä olla itsestäänselvyys
mikään ei ole pahempaa

san. Sinikka Svärd

tiistai 8. tammikuuta 2013

Synnytyskonferenssi luentoja osa 2

Edellisestä Angelinan luentopäivästä jäi vielä olennaisia aiheita kertomatta.. Asiaa kaiken kaikkiaan tuli yhden päivän aikana todella paljon, mutta erityisesti ruokavalioon ja luonnolliseen lääkitään liittyvät jutut oli isona osana. En niitä tänne aio laajemmin kirjoittaa, mutta muutaman jutun...

Ruokavalio (puhdas ja terveellinen sellainen) on tärkeä osa perinteisten mexicolaisten raskausaikaa ja kätilöiden raskausaikaista neuvontaa. Ruokavaliohoidon kautta ennaltaehkäistään ja hoidetaan vaivoja ja mahdollisia komplikaatioita. Esimerkiksi jos naisella ei ole kuukautisia, niin kätilöt varmistivat raskauden koskettamalla äitiä (mm. nopea pulssi alavatsalla kertoo raskaudesta) ja tämän jälkeen ryhdyttään huolehtimaan siitä, että munuaiset ja maksa on kunnossa! Naiset mm. juovat teetä (pikemminkin yrttijuomia) munuaisia kohentamaan. Siellä ajatellaan, että vartalo on kuin "sacred temple" ja siksi itselle ja kaikelle kehoon tulevalle pitäisi antaa arvoa! Kaikkia keinotekoisia tuotteita ym. vältetään, eikä juoda sokerijuomia. (Ne ovat mexicolaisilla yksi ongelmallisista kohdista ruokavaliossa.)

Kuva lainattu täältä: www.nuts.com/nuts/cacao/organic-nibs.html

Cacao on tärkeä osa raskautta, synnytystä ja lapsivuodeaikaa. Se lisää oksitosiinia ja siinä on tärkeitä antioksidantteja! Se on hyvä myös verisuonille. Kätilöt antavatkin naisille jo heti ensimmäisellä tapaamisella suklaata (kunnon suklaata, ei siis mitään maitosuklaata). Ns. tavallisessa suklaassa olevat öljyt eivät ole hyväksi. Cacao + cinnemon + chili + kana = suosittu yhdistelmä. Lisätietoja voi lukea kirjasta: The cure of cacao.

Perinteisiin mexicolaisiin hoitokeinoihin kätilöilläkin kuuluu erilaiset yrttikylvyt ja yrttihauteet. Niiden käyttö on ollut Angelinan kertoman mukaan hyvin tehokasta.

                                                     ^^^***^^^

Toinen luentopäivä meni aivan mielettömän tyypin Lisa Goldsteinin seurassa! Lisa on toiminut kätilönä niin sairaaloissa kuin kotisynnytyksissä useita, useita vuosia ja erikoistunut kasveihin, yrtteihin ja homeopatiaan. Lisa on myös saanut työskentelemissään sairaaloissa aikaan positiivisia muutoksia "monipuolisemman kätilöinnin" ja luonnollisemman synnyttämisen suuntaan. Lisa oli aivan ihana persoona.




Saimme Lisalta yli 80 sivuisen laaja oppaan, johon hän oli koonnut kaiken mitä tietää + lukuvinkkejä. Omia muistiinpanoja ei juuri tullut. Tässä jotain..

Homeopaattisista tuotteista hänen TOP 4: (potenssilla 30c)
- Arnica -- ehkäisemään ja helpottamaan ruhjoutunutta oloa, turvotusta ja kudosvaurioita
- Aconite -- pelko, paniikki
- Carbo veg. -- väsymys, uupumus, kun tarvitsee happea
- Caulophyllum -- lisää vauhtia synnytykseen

Tuon yllä olevan, neljän aineen homeopaattisen setin Lisa sai puhuttua erääseen synnytyssairaalaan vakituiseen käyttöön, ihan siis talon ja kätilöiden repertuaariin.


Yhteenvetona yrtti/kasvi ja homeopatia asioista ja luentomateriaalista täytyy kyllä sanoa, että niistä löytyy aivan mieletön arsenaali työkaluja kätilölle aina ennenaikaisten supistusten ja syn.jälk. verenvuodon hoitamisesta vaikkapa keltaisuuden "vaivaaman" vauvan hoitamiseksi lempein ja vaarattomin keinoin!

Muita synnytykseen liittyviä vinkkejä Lisalla oli mm.
- Verenvuoto synnytyksen jälkeen + muutenkin istukan syntymän jälkeen -> hiero häpyluun yläpuolelta selkää kohti (ei saa sattua)  -> jos veri punaista, niin se tulee laseraatiosta. Jos tummaa niin istukasta. Jos emättimen suulle laittaa hetkeksi esteen, niin jos verta alkaa valua heti n. 3sekuntissa niin sitten sitä tulee liikaa.
- Tikkien laittamisen suhteen Lisa oli ehdottamasti sitä mieltä, että naisen on saatava siihen kunnon puudutus! Käyttäessä lämmintä lidocainia riittää sen laittamiseen lyhyempikin neula.
- Jos loppuvaiheessa jää ns. lippa ->puolison "love eyes" auttaa ja lippa sulaa pois.
- Rakkaus ja läheisyys puolisoiden välillä synnytyksen aikana ja kätilön myötätunto/aito välittäminen tärkeää!
- Kipeälle alapäälle helpotusta: Homeopaattisia Arnica rakeita liotetaan veteen 20kpl -> imeytetään harsoon tms. -> jääkaappiin viilenemään ->jalkoväliin helpottamaan oloa.


Itse ostin Lisan tekemiä yrtti- ja homeopatiauutteita. Flunssauute oli tehokasta, kunnes pienin ipanoista kaatoi sen pullon vahingossa pöydälle. Catnip toimii myös! Pari tippaa kielen alle, niin ei varmasti nukkumaan mennessä pyöri ylimääräset ajatukset päässä unentuloa haittaamassa. "Kotiapteekissa" on pahanpäivän varalle vielä:
- Wild yam root -> ennenaikaisiin supistuksiin
- Senecio aureus -> lapsivesi mennyt eikä supistuksia, synnytystä käynnistämään kun kohdunsuu kypsä, ja heikkoja supistuksia vahvistamaan (silloin sydänäänten seuranta mahd. tarpeen jos supistukset niin voimakkaita, että vauvan syke nousee... joskus vauvan syke nousee sen kun supistukset painaa vauvaa lantioon, ei siis välttämättä johdu senecion voimistamista supistuksista)
- Yellow root -> pahoinvointiin, ruuansulatukseen liittyviin vaivoihin 

Täällä Lisan omat nettisivut: